2021 talvella kiinnitin huomiota opaskoirani Murun kiinnostukseen vasenta rintaani kohtaan. Oudot tuntemukset olivat yhä olemassa ja nänni oli kääntynyt vasemmalle päin aivan kuin se haluaisi katsoa eri suuntaan kuin toinen. Koiran kirsu pysähtyi usein nuuskimaan intensiivisesti rinnan vasenta puolta, oikea puoli rinnasta ei kiinnostanut sitä ollenkaan, oikea rinta vielä vähemmän. En huomannut mitään aiempaa kummempaa tässä vaiheessa. Vajaan parin kuukauden päästä alkoi avomiehen opaskoira Bellakin nuuskia samaa rintaa. Tsekkasin rintaa jälleen ja huomasin vasemmalle puolen tulleen pienen kuopan, kun käden nosti vähän yläviistoon, muussa asennossa kuoppaa ei tuntunut. Vasemmassa kyljessäni on pitkä arpi, joka ylettyy rinnan alareunaan ja tuumin arven vetävän rinnan ihon kuopalle. 

Vappuviikolla meitä kohtasi hirvittävä tragedia ja jouduimme nukuttamaan Murun ikiuneen. Suru, syyllisyyden tunne ja omantunnon tuskat olivat niin valtavat, ettei niitä voi kuvailla sanoiksi. Uuden opaskoiraan hankintaprosessiin liittyvät asiat veivät täysin huomioni pitkäksi aikaa. Joulukuun alussa lähdin kurssille hakemaan uutta opaskoiraehdokasta, mutta keskeytin kurssin jo muutaman päivän jälkeen, kun tunsin koiran olevan minulle sopimaton. 

Kotiin tultuani masennuksen oireet pahenivat ja vanhastaan tiesin, että nyt on otettava lääkitys takaisin. Öitä valvoessani huomioin ensimmäisen kerran vasemman rinnan viiltäviä kipuja, jos rinta jäi jotenkin puristuksiin tai tökkäsin sen johonkin. Tutkin sitä ja huomasin kuopan pidentyneen ja syventyneen reilusti, jotain nyppelöitäkin sormiin osui. 

Samoihin aikoihin osui korviini useita lehtiartikkeleita rintasyöpiin liittyen. Niissä kerrottiin ulkoisista oireista ja sairastuneiden naisten tarinoita, miten olivat alkaneet epäillä jotain olevan vialla. Kyllä vain, löysin patit, kuopan ja viiltävät kivut, jolloin olin jo varma tulevaisuudestani. Erään naisen kertomus sai kylmät väreet kiirimään pitkin selkäpiitäni. Hän kertoi käyneensä muutamia kertoja lääkärissä rinnan omituisten tuntemusten vuoksi. Mitään ei löydetty, mutta tuntemukset jatkuivat. Lopulta häneltä otettiin ohutneulanäytteet ja sieltähän niitä  syöpäsoluja löytyi. Kasvain oli niin alkutekijöissään, ettei se vielä ollut näkynyt mammograriassa. Nainen oli herkkävaistoinen ja tunsi, ettei kaikki ole hyvin ja näin pääsi hyvin aikaisessa vaiheessa hoitoon. 

Päätin kertoa rakkaalle avomiehelleni epäilyistäni ja näytin hänelle muutokset. Hän patisti menemään välittömästi lääkäriin. Olin puntaroinut mielessäni viikkokaupalla kahta vaihtoehtoista tietä. Kumpaa tietä lähtisin kulkemaan ja mitä se mahdollisesti elämälleni tulisi merkitsemään. Menisinkö lääkäriin, saisin pelätyn diagnoosin, joutuisin hoitoihin ja jäisin ilman uutta opaskoiraa ties kuinka pitkäksi aikaa. Koiran merkitys mulle on ollut aina niin valtava, että en kestäisi määrittelemättömän pitkää odotusaikaa, selviäisinkö edes  elossa. Koira veisi ajatuksia muualle, pakkoliikuttaisi, toisi iloa ja tekemistä jokaiseen sairaaseenkin päivään... Vaakakuppi napsahti pöytään saakka koiran puoleen ja päätös oli tehty. Käyn läpi koiranhakuprosessin, opettelemme tuntemaan kesän ajan toisiamme koirakkona ja saan olla hetken onnellinen ilman huolen häivää.

 Tulossa on jälleen mammografian joukkotarkastusaika ja sinne tietty menisin.

Mulla oli aavistuksia tai etiäisiä jo 2020 kevättalvella sisälläni tapahtuvista muutoksista. Vasemmassa rinnassa tuntui ajoittain patteja ja sellaista kummaa kuhinamaista tuntemusta. Näitä tuli ja meni. Lopulta varasin ajan terveyskeskukseen, mutta mitään näkyvää tai tuntuvaa ei havaittu. Lääkäri laittoi kuitenkin lähetteen Hyvinkään sairaalaan mammografiaan. Viikon kuluttua Hyvinkäältä soitettiin kuvausaika, mutta se ei sopinut omiin aikatauluihin ja lupasin varata ajan myöhemmin. Sitten muistin täyttäväni kesällä 50 vuotta ja saisin kutsun maksuttomaan joukkotarkastukseen. Jätin ajan varaamatta Hyvinkäälle resurssien ja yhteiskunnan varojen säästämiseksi. 

Elokuussa 2020 kävin mammografiassa Helsingissä. En ollut käynyt aiemmin tissikuvissa ja tiedot kuvantamisesta olivat peräisin näkeviltä ajoilta telkkarista ja lehtien palstoilta. 

Röntgenhoitaja kysyi alkutiedot ja onko ollut mitään tuntemuksia. En jostain syystä kehdannut kertoa, että kyllä tuossa vasemmassa rinnassa jotain tapahtuu, vaan ei mulla mitään tuntemuksia ole ollut tuli suustani ulos. Silmämääräisesti hoitaja kuitenkin huomioi vasemman rinnan olevan oikeaa suurempi. Olin tuon pistänyt itsekin merkille, sillä vasen rinta on aina ollut oikeaa pienempi. No sitten laitettiin oikea rinta ensin litistyksiin, ensin poikittain ja sitten pitkittäin, sattui pirusti. Sitten vasemmalle puolen sama juttu, tosin levyjen puristettua rinnan lyttyyn ylä- ja alapuolelta turahti pöydälle jotain eritettä. Hoitaja kertoi sen olevan tavallista ja eritteen olevan harmahtavaa ja kysyi olenko huomannut eritystä aiemmin. Olin kyllä välillä huomannut, mutta suustani tuli en ole huomannut. Vielä litistys rinnan sivuilta ja siinä kohtaa pääsi  yhteenpurtujen hampaiden välistä, ai saatana, niin paljon se sattui.

Hoitaja kertoi vielä ennen lähtöäni, että tulokset tulevat kuukauden kuluessa kirjepostissa kotiin, näkyy kuvissa jotain tai ei. Pitkä oli aika kirjettä odottaa ja helpotus suuri, kun lausunnon mukaan kaikki oli ok. Päästin syvän helpotuksen huokauksen ja pyyhin rinnan tuntemukset mielestäni sivuun.